JÄRJESTÄJÄ

Lions Club Pori / Meri-Pori    › Lions-toiminta

Syksyllä 2006 kolmenkymmenen vuoden iän saavuttanut LC Pori/ Meri-Pori on koko toimintansa ajan toiminut alueensa elinolojen parantamisen puolesta. Tärkeimpinä avustuskohteina ovat aina olleet lapset ja nuoret sekä myös sotiemme veteraanit. Paljon on vuosien saatossa tapahtunut. Merkittävimpänä mainittakoon 18 vuotta peräkkäin järjestetty Kuuban Yö- naamiaiskarnevaali suurine yleisömäärineen.

Tilaisuuksien tuotoilla on vuosittain tuettu sekä yksittäisiä ihmisiä, että suurempia kokonaisuuksia kulloisenkin tarpeen mukaan. Pääosa avustuksista on suunnattu Meri-Porin alueelle mutta myös kansainväliset avustuskohteet ovat saaneet osansa. Avustus ei aina ole ollut pelkkää rahan lahjoittamista vaan usein on myös käyty tekemässä työsuorituksia esim. vanhusten luona.

Viimeisimmät lahjoitukset liittyvät juuri viime syksyiseen vuosijuhlaan. Tilaisuutta juhlistettiin tuntuvilla, yli 6400 euron lahjoituksilla hyviin kohteisiin nuorisotyöhön ja sotainvalideille. Kyläsaaren Kylätalon nuorisotilojen kalustamiseen lahjoitettiin erilaisia laitteita mm. biljardipöytä, sähköpiano ja karaokelaitteet. Näitä hankintoja oli tukemassa myös Arne Ritari-säätiö. Lisäksi Porin Diakonialaitoksen yhteydessä toimiva Sotainvalidien Sairaskoti ja Koulutuskeskus kuului lahjoitusten piiriin. Lahjoitimme 1000 euroa veteraanien virkistystoimintaan.

Tulevaisuudessa klubin tarkoituksena on jatkaa samalla linjalla. Ilman tuottavaa aktiviteettia on vaikea tukea muita ja tehdä lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Ensimmäistä kertaa juhannuksena 2007 järjestettävä YyteriRock -konsertti on aktiviteettina todella työläs ja vaativa. Luotamme lujasti tapahtuman onnistumiseen ja mahdollisuuteen tehdä tapahtumasta monivuotinen. Näin pystymme luomaan edellytykset mottomme;
"ME PALVELEMME" toteuttamiseen.

Tehdään tästä yhdessä onnistunut tapahtuma. Juhannusta odottaen!